10. tammikuuta 2014, 10.34 Anna-Maija Lehto

Työtahtia tuskin voi enää kiristää kunnissa

Anna-Maija Lehto. Kuva: Juhani Korpi

Kun kuntien taloudesta parhaillaan tehdään päätöksiä, on hyvä miettiä, mitä päätökset merkitsevät kuntien nykyisen henkilöstön kannalta. Työolo­tutkimusten mukaan kunnissa tehtävä työ on edelleen hyvin raskasta vaikka myös palkitsevaa. Ongelmien pääsyy on henkilöstömitoitus, jonka kiristämiseen ei olisi enää varaa.

Tilastokeskuksen työolo­tutkimukset ovat tuottaneet tietoa työoloista sektoreittain jo vuodesta 1984 lähtien. On ollut hämmentävää nähdä, miten selkeästi kuntien työolot heikkenivät 1990-luvun lamassa ja sen jälkeen. Henkilöstöä jouduttiin lamatilanteessa vähentämään, vaikka tehtävät vain lisääntyivät. Myöhemminkään ei kunnissa juuri uskallettu hankkia vakinaista henkilökuntaa. Määräaikaisuudet lisääntyivät ja henkilöstö on koettu riittämättömäksi.

Kunnissa tehdyn työn ongelmia ovat erityisesti kiire, henkilöstön riittämättömyys, työn henkinen ja fyysinen raskaus, työn pakko­tahtisuus, väkivallan pelko, pätkätyöt ja huono palkka.

Tilastokeskuksen työolotutkimusten mukaan työoloissa koetut muutokset ovat melko hitaita. Oheisesta kuviosta näkyy, miten kiireen haittaavuus 1990-luvun laman aikana selvästi lisääntyi kunnissa ja jäi siitä lähtien muita työantaja­sektoreita korkeammalle tasolle. Myös kokemus henkilöstön riittämättömyydestä on ollut kaikkein yleisintä kunnissa. Työ- ja elinkeino­ministeriön vuosittaisen Työolobarometrin (2012, s.30) tuloksista nähdään, että henkilöstön riittämättömyys on kunnissa työskentelevien kokemus edelleen.

Kiireen haittaavuus työnantajasektorin mukaan: "Haittaa erittäin tai melko paljon"

Kiireen haittaavuus työantajasektorin mukaan

Lähde: Työolotutkimukset 1984–2008, Tilastokeskus.

Toisaalta kuntatyössä on myönteistä se, että työ koetaan tärkeäksi ja vaihtelevaksi useammin kuin muilla sektoreilla. Kehittävänäkin työtä pidetään vähintään yhtä usein kuin muualla.

Näyttäisi siltä, että kunnissa ei enää nykytilanteessa ole varaa työtahdin tiivistämiseen. Silti sitä on säästö­ohjelmien nimissä vaadittu.

Kuntien perus­palveluissa työskentelevät ovat jo pitkään toimineet voimiensa äärirajoilla. Tehostamis­puheissa tätä tietoa ei ole otettu huomioon, tai sitten päätöksentekijät eivät ehkä tunne henkilöstön tilannetta. Ei myöskään oteta huomioon sitä, että kuntien menot ovat kasvaneet paljolti muista syistä kuin palkka­menojen vuoksi. Esimerkiksi erikois­sairaanhoidon kustannukset ovat kasvaneet suhteessa muihin menoihin (HS 27.11.2013). Sitäkään ei huomioida, että palveluiden tarve ylimalkaan on kasvanut.

Hyvinvointi­palvelujen rahoittamista vastustetaan myös periaatteessa. Jotkut ovat sitä mieltä, että ne tulisi siirtää yksityisen yritys­toiminnan hoidettaviksi. On kuitenkin hyvin epätodennäköistä, että hyvinvointi­palveluissa työskentelevien työntekijöiden asema sitäkään kautta paranisi, sillä näillä ”matalan tuottavuuden aloilla” yrittäjien voitot syntyvät vain alhaisilla palkoilla, niukoilla henkilöstö­mitoituksilla ja yleisellä työtahdin kiristämisellä.

Kuntien hyvin koulutettu työvoima ansaitsisi paremman kehittämis­strategian kuin työn tehostamisen henkilöstöä vähentämällä. Pitäisi tarkkaan miettiä, miten hyvin koulutettua työvoimaa voitaisiin paremmin hyödyntää, sillä potentiaalia varmasti on. Paljon hoituisi sillä, että kehitetään tehokkaita yhdessä työskentelyn muotoja tai mietitään huolella, mistä kiireen kokemukset kussakin työssä johtuvat. Kiireen hallinnan keinoissa oikea henkilöstö­mitoitus on avainasemassa.    

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Kommentit (0 kommenttia)