19. joulukuuta 2012, 15.56 Vieraskynä: Jussi Melkas

Tuleeko onnellisuudesta virallinen asia?

Jussi Melkas

Britannian hallituksen maan tilastovirastolta tilaama onnellisuusraportti valmistui syksyllä 2011. Tiedämme Britannian tilastoviraston tietojen perusteella, että Brittien onnellisuus on 7,4 asteikolla nollasta kymmeneen.  Mitä siis tiedämme? Emme tietenkään oikeastaan mitään.

Kun rinnalle tuodaan joitakin muita tietoja, tiedämme ehkä jotain. Samainen raportti kertookin, että onnellisuus ja ahdistuneisuus ovat käänteisessä suhteessa toisiinsa. Tulot lisäävät onnellisuutta, mutta ennenkaikkea terveys ja ihmissuhteet ovat tärkeitä.

Mutta mitä merkitsee tuo 7,4? Vaikea sanoa. Taas voi tuoda rinnalle uusia tietoja, jotka antavat tiedolle merkitystä. Ihan samalla menetelmällä ei onnellisuutta ole tutkittu muualla – onhan brittien projekti vasta aluillaan. Esimerkiksi European Social Surveyssä kysyttiin onnellisuutta eri maissa mahdollisimman vertailukelpoisesti. Suomalaisten onnellisuus sai arvosanan 8 asteikolla 0–10 ja brittien 7,6 ja edusti hyvää keskitasoa.  Lisää ymmärrystä luvusta saadaan kun brittien tutkimus aikanaan uusitaan ja näemme, onko Cameronin hallituksen politiikka lisännyt vai vähentänyt englantilaisten onnellisuutta.

Onko kansainvälinen vertailu todella mahdollista tällaisilla tiedoilla? Richard Wilkinson, kuuluisan tuloerojen merkitystä käsittelevän Spirit Level -kirjan toinen kirjoittaja, pohtii voidaanko amerikkalaisten ja japanilaisten käsitykset omasta onnellisuudestaan todellakin saada vertailukelpoisiksi esittämällä heille sama kysymys. Aika helposti tulee mieleen, että onnelliseksi ilmoittautuvat näissä maissa kovin erilaiset ihmiset.

Minä epäilisin myös tietojen ajallista vertailtavuutta. Pysyvätkö ihmisten onnellisuuskäsitteet samansisältöisinä ajan yli? Tuskinpa vain. Päteviä vertailuaineistoja ei riittävän pitkältä ajanjaksolta ole olemassa. Oman elämäni aikana uskon kokeneeni ainakin hedonismin korostumisen yleisessä onnellisuuden määrittelyssä. Nämähän ovat niitä kulttuurin syvärakenteita, jotka muuttuvat hiljalleen koko ajan, vaikka emme sitä tiedä. Niitä voisi ehkä esimerkiksi jäljittää lukemalla eri aikakausien satukirjoja.

Entä mikä on median merkitys agendan määrittelijänä? Väliin meidän kuuluu olla onnellisia tällä tavoin ja väliin tuolla tavoin ja joskus taas meidän ei pidä olla onnellisia – jos mediaa on uskominen. Suorasta manipulaatiosta ei ole kyse, vaan paremminkin puhetavoista, jotka samankin olotilan kuvauksessa vaihtelevat.

Useille ihmisille onnellisuus on elettyä elämää summaava asia. Sellaisen tutkiminen vuosittain toistuvilla haastattelututkimuksilla ei tunnu luontevalta. Esimerkiksi keskitysleiriltä selvinneen voisi olettaa olevan erilailla onnellinen kuin sellaisen, jolta vastaava kokemus puuttuu. Tuollaisen kokemuksen jälkeen onnellisuus on myös jotain sellaista, jota tuskin ihan pienillä yhteiskuntapoliittisilla toimilla järkytetään. Itse asiassa keskitysleireihin liittyvät kokemukset viittaavat siihen, että onnellisuus ylipäätään on asia, johon ei kovin paljon voi vaikuttaa yhteiskunnan toimin.

Onnellisuuden mittaamisen pätevyys olisi oikeastaan aika pieni ongelma, jos ei olisi tiedossa, että sitä ollaan eri puolilla nostamassa yhdeksi yhteiskuntapoilitiikan tulosalueeksi. Juho Saari on esitellyt asiaa hyvässä kirjoituksessa Hyvinvointikatsauksessa (4/2012). Olen kuitenkin kriittisempi kuin Saari.

Jos onnellisuus otetaan tosissaan yhteiskuntapolitiikan tavoitteeksi ja vielä korvaamaan konkreettisia yhteiskunnallisia palveluita ja tulonsiirtoja, se helposti johtaa johonkin, joka muistuttaa ikävällä tavalla George Orwellin  teoksessaan Vuonna 1984 hahmottelemaa manipuloivaa yhteiskuntaa.

Tämän kirjoituksen alkuperäinen julkaisematon versio valmistui tammikuussa 2012 ja päivitin sen joulukuussa 2012.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Kommentit (0 kommenttia)