2. huhtikuuta 2013, 13.24 Olli Savela

Suomessa kevyempi yritys- ja pääomaverotus

Olli Savela. Kuva: Juhani Korpi

Yritysten voitostaan maksamaa veroa alennetaan Suomessa 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Miten Suomen yritysverotuksen taso suhtautuu muihin maihin?

Suomessa on totuttu vertailemaan meitä muihin EU-maihin. Konsultti- ja tilintarkastusyhtiö KPMG kertoo online-palvelussaan, että yritysvero EU-maissa on tänä vuonna keskimäärin 22,8 prosenttia, siis alle Suomen nykyisen tason.

Miten luku on laskettu? Se on 27 EU-maan aritmeettinen keskiarvo. Tällaisessa laskelmassa Kypros ja Saksa saavat saman painon.

Paljon oikeampi tapa laskea EU-maiden keskimääräinen yritysveroprosentti on ottaa huomioon maiden kokoerot ja painottaa veroprosentit esimerkiksi maiden väkiluvuilla. Tällainen laskelma antaa tulokseksi 26,5 prosenttia, mikä on melkein 4 prosenttiyksikköä enemmän kuin aritmeettinen keskiarvo ja myös enemmän kuin Suomen nykyinen yritysvero.

Eri maiden verojärjestelmät poikkeavat paljon toisistaan eikä pelkkä nimellinen veroprosentti kerro kaikkea yritysverotuksesta. Saksalainen tutkimuslaitos ZEW laskee ns. efektiivistä veroastetta, jolla se pyrkii kuvaamaan yritysten todellista verotusta, kun kaikki verot ja vähennykset on laskettu mukaan.

Viime vuoden laskelma antaa tuloksen, jonka mukaan yritysten efektiivinen veroaste oli EU-maissa keskimäärin 25,4 prosenttia, kun se Suomessa oli 23,3 prosenttia. Tässäkin laskelmassa Suomen yritysverotus on nykyisellään 2 prosenttiyksikköä kevyempää kuin EU-maissa keskimäärin.

Eurostatin tietokannoista löytyy lisää verotietoja aiheesta. Niissä verotulot (mukaan lukien veroasteeseen luettavat veronluonteiset maksut) on jaettu kolmeen osaan: työhön kohdistuviin veroihin, kulutukseen kohdistuviin veroihin ja pääomaan kohdistuviin veroihin.

Tuoreimmat tiedot ovat vuodelta 2010. Kenellekään ei liene yllätys, että työhön kohdistuvat verot ovat Suomessa korkeammat kuin EU-maissa keskimäärin. Työhön kohdistuvien verojen osuus kaikista verotuloista (ml. sosiaalivakuutusmaksut) oli Suomessa 53,4 prosenttia, kun se EU-maissa keskimäärin oli 51,2 prosenttia.

Samoin kulutukseen kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa 31,2 prosenttia, kun se EU-maissa keskimäärin oli vähemmän, 28,7 prosenttia.

Näiden vastapainona erilaisten pääomaan kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista oli Suomessa vain 15,4 prosenttia, kun EU-maiden keskiarvo oli 20,4 prosenttia. Euroissa ero tarkoittaa noin 4 miljardia euroa. Suomea olennaisesti pienempi pääomaan kohdistuvien verojen osuus oli Baltian maissa, Sloveniassa ja Unkarissa.

Pääomaan kohdistuvien verojen osuus kaikista veroista, %

Suomessa on keskimääräistä korkeampi veroaste, mutta myös suhteessa bruttokansantuotteeseen pääomaan kohdistuvien verojen osuus oli Suomessa pienempi kuin EU-maissa keskimäärin. Suomessa suhde oli 6,5 prosenttia ja EU-maissa keskimäärin 7,8 prosenttia.

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Kommentit (0 kommenttia)