5. maaliskuuta 2015, 8.45 Anna Pärnänen

Nollatuntisopimukset – epävarmuutta vai toivottua joustoa?

Nollatuntisopimukset ovat herättäneet vilkasta keskustelua: pitäisikö ne kieltää, ja säätää minimi­työtuntimäärä, vai ei?

Nollatuntisopimuksia on puolustettu työllisyyden ja työmarkkinoiden joustavuuden lisäämisen nimissä. Samalla on esitetty, että nollatunti­sopimuksella työskentely sopii hyvin joihinkin elämän­tilanteisiin kuten opiskelijoille.

Vastavetona on nostettu esille sopimusten työntekijöille aiheuttama epävarmuus. Työnantajalla on mahdollisuus työvoiman käyttöön tarpeen mukaan.  Työajat, työtuntien määrä ja työtulot voivat vaihdella suurestikin viikosta ja kuukaudesta toiseen. Erityisen ongelmallista tämän tapainen vaihtelevuus on lapsiperhe­vaihetta eläville. Myös esimerkiksi työsuhteen päättämisen ja sairausajan palkanmaksun osalta nollatunti­sopimukset ovat olleet pulmallisia. (TEM 2013).

Nollatuntisopimuksella työskentelevistä on ollut verrattain vähän tutkimustietoa. Lukumääräkin on ollut arvioiden varassa. Vuoden 2014 Työvoima­tutkimuksessa selvitimme asiaa ensimmäistä kertaa.

Tulosta voi pitää pienoisena yllätyksenä: nollatunti­sopimuksella työskenteli peräti noin 83 000 palkansaajaa vuonna 2014. Keitä he ovat ja kuinka hyvin tällaisen sopimuksen turvin työskentely heille sopii?

Yli puolet nollatuntisopimuksella työskentelevistä pitää ansiotyötä pääasiallisena toimintanaan ja 38 prosenttia katsoo päätoiminnakseen opiskelun. Lisätunteja kaikista sopimuksen piirissä olevista haluaisi 30 prosenttia eli noin 25 000 palkansaajaa, osa-aikaisesti työskentelevistä 37 prosenttia.  

Nollatuntisopimuksella työskentelevistä saa tarkemman kuvan, kun heidät jakaa kolmeen pääryhmään perustuen vastaajan omaan käsitykseen pääasiallisesta toiminnastaan ja arvioon lisätyötuntien tarpeesta (kuvio 1).

Kuvio 1. Nollatuntisopimuksella työskentelevät ryhmiteltynä pääasiallisen toiminnan ja työajan mukaan, prosenttiosuus kaikista, joilla oman ilmoituksen mukaan on nollatuntisopimus.

Kuvio 1. Nollatuntisopimuksella työskentelevät ryhmiteltynä pääasiallisen toiminnan ja työajan mukaan, osuus kaikista, joilla oman ilmoituksen mukaan on nollatuntisopimus. Lähde: Työvoimatutkimus 2014

Lähde: Työvoimatutkimus 2014

Ensimmäisen ryhmän muodostavat osa-aikaisesti työskentelevät opiskelijat. Heistä valtaosa eli 79 prosenttia ei kaipaa lisää työtunteja. Tähän joukkoon kuuluu noin 30 000 nollatuntisopimuksella työskentelevää ja heistä selvä enemmistö (63 %) on naisia.

Toiseen ryhmään kuuluvat työskentelevät niin ikään osa-aikaisesti, mutta he pitävät ansiotyötä pääasiallisena toimintanaan. Heistä reilusti yli puolet (59 %) kaipaisi lisätunteja. Kahdelle kolmasosalle osa-aikatyön syy on se, ettei tarjolla ole kokoaikatyötä. Tällaisessa tilanteessa on noin 21 000 palkansaajaa. Myös tämä ryhmä on naisvaltainen (68 %).

Kolmanteen ryhmään kuuluvat kokoaikaisesti työskentelevät, ansiotyötä pääasiallisena toimintanaan pitävät. Tämä noin 24 000 hengen ryhmä on miesvaltainen ja varsin harva heistä (16 %) haluaa lisätunteja.

Näiden kolmen ryhmän ulkopuolelle jää vielä vajaa kymmenen tuhatta nollatunti­sopimuksella työskentelevää. Tässä sekalaisessa joukossa on muun muassa itseään työttöminä pitäviä, joiden työtuntien määrä on hyvin vähäinen, kokoaikaisesti työskenteleviä opiskelijoita sekä päätoimenaan omia lapsiaan hoitavia.

Työvoimatutkimuksen tulokset tukevat siis sekä työnantajien että työntekijöiden näkemyksiä: On selvää, että nollatunti­sopimukset tuovat joustoa työnantajille työvoiman käytön suhteen. Toisille se sopii, toisille ei. Suurimmalle osalle opiskelijoita työtuntien vähäisyys ei ole ongelma. Varsin iso on kuitenkin se joukko, jolle lisätyötunneilla todella olisi tarvetta.

 

Blogikirjoitukset eivät ole Tilastokeskuksen virallisia kannanottoja. Asiantuntijat kirjoittavat omissa nimissään ja vastaavat kukin omista kirjoituksistaan.

Kommentit (0 kommenttia)